aurinko musta aukko

Auringosta löytyi valtava jättimäinen musta aukko

NASA löysi valtavan mustan aukon Auringon pinnalta. Aukko on Auringon yläosassa ja maailman uutisissa, kuten Expressissä maalaillaan jo otsikoita koko Auringon hajoamisesta.
Tiedemiesten mukaan ei ole kuitenkaan kyse Auringon hajoamisesta, ei sen enempää kuin maailmanlopustakaan. Aukko on Auringon pinnassa oleva alue, jossa tiheys on matalampi ja lämpötila selkeästi alhaisempi, kuin muualla Auringossa. Alla oleva kuva on otettu ultraviolettivaloa vastaanottavalla laitteella, minkä takia lämpötilaero näkyy tummana alueena. Normaalivalossa lämpötilaero ei näy ollenkaan
17. ja 18. toukokuuta otetuissa kuvissa näkyvä aukko ottaa yli 10 % Auringon pinta-alasta ja näyttää jokseenkin huolestuttavalta, mutta NASAn avaruustieteilijät vakuuttavat, että uhkaa tai vaaraa ei ole syntymässä. Selitystä mustan aukon syntymistä ei kuitenkaan näiltä osin ole..

Mustan tumma kuvio auringossa, joka tunnetaan koronan aukkona, on alue jossa magneettikenttä on avoinna ja aurinkotuulet menevät virtauksena auringosta poispäin uskomatonta vauhtia. NASA onnistui saamaan videokuvaa aukosta viime viikolla käyttämällä aurinkoa tutkivaa SDO (Solar Dynamic Observatory) satelliittiaan.

aurinko musta aukko

Tälläisen aukon syntyminen lähettää ehkäpä suuria määriä hiukkasia kohti Maata. Tiedemiesten arvioiden mukaan hiukkasilla ei ole vaikutusta Maahan, mutta hiukkasten osuessa ilmakehään, revontulet ovat normaalia näyttävämpiä.

Vaikka onkin vielä varsin epäselvää, mikä aiheuttaa koronan reiät, ne korreloituvat alueiksi auringon päällä jossa magneettikentät nousevat yläs ja pois, ilman että palaavat takaisin alas pintaan, niinkuin ne toimivat kuin muualla.
Tämä voi myös tarkoittaa, että iso reiät suurenevat.

Viime lokakuussa, NASA julkaisi kuvia, jotka osoittavat pienemmän reiän joka oli kooltaan 50 kertaa Maan kokoinen, oli muotoutunut samalla alueella. Tuolloin sen uskottiin olleen yksi suurimmista kautta aikojen.

Auringosta on löytynyt reikiä aikaisemminkin

Nasan SDO-satelliitin 16. maaliskuuta tallentamassa kuvassa näkyy selvästi kaksi tummaa aluetta, jotka ovat koronan aukkoja. Suurempi niistä on Nasan mukaan yksi suurimmista havaituista koronan aukoista vuosikymmeniin. Aukko kattaa 6–8 prosenttia Auringon pinta-alasta. Toinen aukoista on selvästi pienempi.

2 coronoal holes in sun